#250057

Nimetön

Kuinka rakentavaa keskustelua odotat, kun itse asetat ensin raamit joihin vastaajat, tai siis Rasta ylimalkaan, mielestäsi sulloutuvat? Kirjoitit kulttuuristen ilmentymien olevan soopaa, yhteisöllinen tunnustaminen ei välttämättä johda mihinkään, sanot olevas erittäin (negatiivisesti?) varauksellinen kertomatta miten se elämässäsi ilmenee, rukoilu on psykologista kikkailua eikä muuta, Raamattu on jokin vanha kirja, osanottaminen yhteisöstä ei välttämättä ole hyödyllistä määrittelemättä mitä hyödyllä tarkoitat, vertaat uskonnollisen kokemuksen psykedeelien syöntiin, sanot tekojen puhuvan äänekkäämmin kuin puheen ja nyt määrittelet tiettyjen harjoitteiden olevan hyviä mutta ajatusten niiden takana olevan kehitystä rajoittavia.

Eikö tuo jos mikä ole jämähtänyt tapa lähestyä — yhtään mitään? Jos kerta jo olet pohdiskeluissas tullut noihin tuloksiin, määritellyt ihmisen ja ihmiset negatiivisuuden kautta, mitä siihen voi enää sanoa? ”Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä” ? Samankaltaisia kielteisestä kulmasta tulevia lausumia kuulin tuossa Kosmoksen haastattelussakin. Näen sen suht yleisenä ilmiönä; tuntuu olevan melko tavanomaista (nykyään?), että ihmiset eivät tiedä mitä tahtovat, tai ainakaan eivät osaa siitä puhua, mutta tasan tarkkaan tietävät mitä eivät tahdo ja siitä ollaankin sitten jo valmiita vaikka huutamaan.

Rajaaminen on pyhittämistä, harmi että koet/näet sen tukahduttavan kehityksen. Kenties asetat kasvutavoitteet jo ennalta? En löydä omasta kokemuksestani yhtymäkohtaa kirjoituksellesi. Ja jos historiankirjoihin on luottaminen, mitä tulee uskontoihin, yksikään uskonto ei ole jämähtänyt paikoilleen; se vaikuttaa olevan lähinnä näkökulma jolla ympäröivä yhteiskunta meitä pommittaa, halveksien sitä Yhtä josta kaikki hengellishenkisyys ja uskonnot enemmän tai vähemmän ammentavat.

Näkisin sen jopa jokseenkin päinvastoin, vasta paikoilleen asettuminen mahdollistaa haahuilun hylkäämisen ja siten kehitykseen keskittymisen. Kuka aloittaisi talonkaan rakentamisen määrittelemättä tonttia ja perustuksia? Aina sama silti alati muuttuva, se voisi olla yksi vastaus kysymykseesi mitä tarkoittaa olla Rasta. Ja kaiken muun kauniin lisäksi, yhteisöllisyyden, kaikenlaisen yhteisöllisyyden/yhteisyyden, suuri etu on ettei nojauduta omaan nokkeluuteen vaan ihmisten väliseen luottamukseen.

Hieman irrallisena, mutta eräs runoilija kuvasi mielestäni suht osuvasti mekanismia sen takana, jota usein kuuluu kuvattavan negatiiviseksi itsensä rajoittamiseksi:

Quote:
Päätyessään suljettuun tilaan, kuten vihreään raitiovaunuun,
päätyessään jäsentyneen tilan sisään tai laskoksiin,
päätyessään huoneeseen, tai painovoimaa ja aikaa yhtä aikaa
uhmaavan rakenteen varaan, sisään, tai alle, hän virittäytyy,
alkaa toimia, käyttää tilaa hyväkseen, alkaa ajatella kuin vanki ja
strategi, samassa lauseessa, alkaa löytää ominta liikerataansa –
käden, kyynärpään heilahdus, hereille.

Hän saattaa kävellä kuin mittaisi etäisyyksiä.
Ylimalkaan arvioi todellisuutta.
Saapuessaan rajoitettuun tilaan
hän on löytänyt mittakaavan, ja alkaa toimia.