Ajankohtaista Foorumit Chatty Chatty BackBeat- Reggaen tarina Re: BackBeat- Reggaen tarina

#220343

Nimetön

Osuipa silmään tämä Hirsin kirjoitus, mukava kuulla.

Etsin sellaista Selassie tekstiä, jossa Helinä Rautavaaralta saamani rastajulisteen keskeinen hahmo Lulu mainitaan. Oli minulla toinenkin vaihtoehto, tämä Keijo Korhosen tarina, mutta koska olen koirien ystävä jätin sen omaan arvoonsa:

Lattialla välissämme ja pöydän alla juoksenteli vastenmielisen näköinen pieni lihava melkein karvaton koira. Keisarin lempiotus, olimme kuulleet. Hän halusi pitää koiran aina luonaan. Karjalainen oli tuskin ehtinyt suunsa avata kertoakseen terveisiä kaukaisesta Suomesta, kun piski ilman varoitusta oksensi hienolle matolle – ja kaiken huipuksi alkoi syödä lutkuttaa oksennustaan.

Meillä suomalaisilla oli täysi työ hillitä ilmeitämme ja olla olevinamme huomaamatta mitään. Keisari ja hovimiehet eivät tietenkään kiinnittäneet pienintäkään huomiota tapahtumaan, vaikka osa koiran oksennuksesta räiskyi erään hoviherran kiiltäville kengille. Takaamme kuului kuitenkin häiritsevää hihitystä. Kolme neljä suomalaista lehtivalokuvaajaa ja journalistia oli nimittäin päässyt istuntosaliin ikuistamaan historiallisia tapahtumia.

Oli muuten mielenkiintusta penkoa noita wanhoja aikoja, Marcus Garveyn ja Leonard Howellin tarinoita.

Nimimerkki ”Kyllä kaksi pekkaa aina yhtä muuta miestä vastaa”