Ajankohtaista Foorumit Chatty Chatty Valkoinen Rasta? Re: Valkoinen Rasta?

#250056

Nimetön

Ras Shemi: ”Jotenkin kans kuulostaa pettyneen miehen puheelta tuo haastattelu. Odotukset olleet kovat ja kun tajunta vaan ei voi räjähtämisensä jälkeen jatkaa räjähtämistään, on petytty. Kuitenkaan kovempaa hittiä ei voi ottaa kuin rakkaus musta ja jos väittää ettei kolise enää, niin kannattanee vähentää kliimaksinhakua.”

Mun sanoja, joita olisin sanonut jos olisin osannut ne sanoiksi pukea, tai jotain. Ihan siis sama asia tuli mieleen. Samalla muistelen Kosmoksen aikoinaan puhuneen ”toisesta veljestä” joka siis olisi ollut Selassien mystinen velipoika, OIKEA Rasta. Voi olla että muistan ihan väärinkin. Lähdeluetteloa mulla ei nyt ole tässä.

Toki Kosmoksen entiteettien etsiminen on varmasti arvostettavaa, jotenkin tuo kaikki jutustelu, josta TUOSSA nauhoituksessa oli kyse, ei kolahda minulle. Eikä tietenkään tarvitsekaan, Kosmos kulkee omaa tietään, kuten meistä jokainen. Muistelen kyllä, että Pohjolan Leijona- lehtisten aikoihin Kosmos kyllä oli aika vahvasti Rasta- identiteetin omaava henkilö, nyt hän kyllä asian kiistää, olkoon sitten niin ja varmasti olen ymmärtänyt lukemiani ja joitakin haastatteluja myös väärin.

Onko sillä nyt sitten niin väliäkään. Kunhan jutustelen. Erittäin mielenkiintoisia juttuja! Lukeminen kannattaa aina, sanoisi Jörkka ja oikeassa olisi. Siinä mielessä Nestradamuksen ”kirjaviisaus” taitaa olla pitkälti sitä ihan oikeaa(kin) viisautta.

Hyvät keskusteluthan tästä saatiin aikaan! Ottaisi vaan krtek: kin osaa, sillä on monesti ollut sanottavaa.